Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy logo

Asukkaan opas

Tervetuloa Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n asukkaaksi!

Tähän oppaaseen olemme koonneet tärkeää tietoa muuttamiseen, asumiseen ja poismuuttoon liittyen.

Asukkaan oppaasta löydät:

  1. Muuttajan muistilista
  2. Asukasdemokratia
  3. Asumisturvallisuus
  4. Jätehuolto ja energian säästö
  5. Poismuuttamisen ohjeet
  6. Järjestyssäännöt
  7. Vastuunjakotaulukko
  8. Ohjeet asukassivuista
  9. Tärkeitä yhteystietoja
Muuttajan muistilista
Vuokrasopimus
Asuinhuoneiston vuokrasopimus tehdään aina kirjallisena. Vuokrasopimus on joko toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen. Toistaiseksi voimassa oleva sopimus on voimassa, kunnes sopimus irtisanotaan. Määräaikainen vuokrasopimus sitoo molempia osapuolia sopimusajan
Vakuus
Vakuusmaksu on maksettava ennen vuokrasopimuksen allekirjoittamista. Se on määrältään 1–3 kuukauden vuokraa vastaava summa. Vakuusmaksu palautetaan noin kuukauden kuluessa vuokrasuhteen päättymisestä. Vuokranantaja kattaa vakuudella mahdollisia poismuuton jälkeisiä kuluja. Vakuutta käytetään, jos asuntoa on vahingoitettu tai jos asukas ei ole hoitanut velvoitteitaan, esimerkiksi tehnyt loppusiivousta, palauttanut asunnon kaikkia avaimia tai maksanut vuokria.
Asukassivut

Asukassivuilla voi tarkastella omaan asumiseen liittyviä tietoja ja tehdä vikailmoituksen. Asukassivujen käyttöönotto edellyttää vahvaa tunnistautumista verkkopankkitunnuksilla tai mobiilivarmenteella. 

Lisätietoja ja ohjeet rekisteröitymiseen löydät asukasoppaasta.

Asunnontarkastus

Asunto on tarkastettu ennen uuden asukkaan muuttoa. Asukkaan on myös itse tarkastettava asunto ja täytettävä huoneiston tarkastuslomake. Huoneiston tarkastuslomakkeen löydät lomakepankista.

Järjestyssäännöt ja tiedotteet

Järjestyssäännöt ja ajankohtaiset tiedotteet löytyvät kiinteistön ilmoitustaululta, asukassivuilta sekä tästä oppaasta.

Asumisturvallisuus

Oman asuintalosi pelastussuunnitelman löydät verkkosivuiltamme sekä Asukassivuilta.

Sähkösopimus

Tee sähkösopimus sähköyhtiöön.

Asumistuki

Asumistuki on asuntokohtainen, joten muista ilmoittaa Kelaan asumistukea varten tarvittavat tiedot.

Pääset Kelan sivuille tästä.

Kotivakuutus

Tuusulan kunnan kiinteistöillä on omat vakuutukset, jotka kattavat kiinteistölle tapahtuvat vahingot. Kiinteistövakuutukset eivät korvaa asukkaan irtaimistolle tapahtuneita vahinkoja esim. vesivuodon tai tulipalon sattuessa. Suosittelemme, että hankitte kotivakuutuksen oman irtaimistonsa turvaksi.

Internet
Jotta saat taloyhtiön nettiyhteyden käyttöösi, tulee sinun tehdä sopimus palveluntuottajan kanssa. Ohjeet liittymän avaukseen löydät alla olevista linkeistä. 
Kodinkoneiden asennus

Pyykinpesukoneen ja tiskikoneen mahdollinen hankinta on asukkaan omalla vastuulla ja kustannuksella. 

Muista, että olet vastuussa myös koneiden oikeasta ja turvallisesta asennuksesta. 

Muista muuttaessa:

  • tehdä muuttoilmoitus
  • tehdä sähkösopimus
  • rekisteröityä laajakaistan käyttäjäksi
  • rekisteröityä asukassivujen käyttäjäksi
  • täytä ja palauta sisäänmuuttotarkastuslomake
  • selvittää asumistuen mahdollisuutesi kelalta
  • ottaa kotivakuutus

Asukasdemokratia

Asukasdemokratia antaa asukkaille päätösvaltaa ja mahdollisuuden vaikuttaa omaa asumistaan koskeviin asioihin. Asukasdemokratia perustuu lakiin yhteishallinnosta vuokrataloissa. Asukastoiminta on asukkaiden yhteistä tekemistä oman asumisviihtyvyyden ja asuinympäristön parantamiseksi. 

Asukastoiminta tarjoaa keinon asukkaiden itsensä näköisen asuinympäristön luomiseen. Asukastoiminta on vapaaehtoista toimintaa, johon jokainen osallistuu oman jaksamisensa sekä osaamisensa mukaan. Talon asukastoimintaan pääsee mukaan osallistumalla omassa talossa pidettävään asukaskokoukseen. Kokouksessa käsitellään talon ajankohtaisia asioita sekä valitaan talolle asukastoimikunta.

Asukasdemokratian tarkoituksena on:

  • edistää vuokranantajan ja vuokralaisten välistä vuorovaikutusta, yhteistyötä ja luottamusta
  • antaa vuokralaisille vaikuttamismahdollisuuksia
  • lisätä keskinäistä vastuuntuntoa taloa koskevissa asioissa
  • saada yhteistyöllä talon asioiden hoitaminen, tiedonkulku ja asioihin vaikuttaminen sujuvammaksi. Tämä lisää myös asukkaiden turvallisuutta ja asumisviihtyvyyttä
  • edistää keskinäisellä luottamuksella talojen hyvää kunnossapitoa ja hoitoa


Lisätietoa asukasdemokratiasta löydät ARA:n sivuilta.

Asumisturvallisuus

Vikailmoitukset

Mikäli havaitset kiinteistössä tai huoneistossasi vian/puutteen/vahingoittumisen, ilmoitathan siitä viipymättä vuokranantajalle.

Kiireelliset ilmoitukset tulee aina tehdä puhelimitse huoltoon 24/7.

Kiireettömän vikailmoituksen voit tehdä myös sähköisesti nettisivujemme tai Asukassivujen kautta.

Kotivakuutus

Kotivakuutuksella turvataan oman asunnon irtaimistoa sekä siihen kuuluu yleensä myös vastuu- ja oikeusturvavakuutus. Taloyhtiön ja vuokranantajan vakuutukset eivät nimittäin korvaa vuokralaisen irtaimistolle aiheutuneita vahinkoja tai vahinkoja, joista vuokralainen on lain mukaan korvausvelvollinen. Suosittelemme kotivakuutusta omaisuutesi turvaksi.

Paloturvallisuus

Jokaisessa asunnossa on lakisääteisesti oltava palovaroitin. Varoittimen paikka on katossa ja pienissä asunnoissa paras paikka on makuuhuone. Palovaroittimia tulee olla 1 kpl alkavaa 60 m2 kohti.

Kiinteistöjen pelastussuunnitelmat ovat nähtävissä Tuusulan kunnan kiinteistöjen verkkosivuilla sekä Asukassivuilla.

Lukot ja lukitukset

Jos avain unohtuu, kiinteistöhuolto avaa oven huoneistossa kirjoilla olevalle henkilölle. Oven avauksen yhteydessä tarkastetaan aina henkilöllisyys. Asukas maksaa oven avauksesta huoltoyhtiölle.

Jos avain katoaa, on lukko sarjoitettava uudestaan. Ilmoita avaimen katoamisesta isännöitsijälle, joka tilaa lukon sarjoituksen. Sarjoituksen maksaa asukas. 

Asukas voi asennuttaa omalla kustannuksella turvalukon. Yksi turvalukon avaimista suositellaan toimitettavaksi kiinteistön huoltoyhtiölle. Poismuutettaessa on turvalukko jätettävä paikoilleen ja avaimet luovutettava korvauksetta vuokranantajalle.

Jätehuolto ja energiansäästö

Jätehuolto

Kaikissa kiinteistöissämme on erinomaiset mahdollisuudet jätteiden lajitteluun ja kierrättämiseen. Lähestulkoon kaikissa meidän taloyhtiöissä löytyy mahdollisuus lajitella ja kierrättää seka-, paperi-, pahvi-, lasi-, pienmetalli-, muovi- ja biojäte.

Roskat tulee laittaa jäteastioihin, niitä ei saa jättää jäteastioiden ulkopuolelle tai piha-alueelle. Maassa olevat jätteet houkuttelevat pihalle lintuja ja tuholaiseläimiä. Jätteet lajitellaan lajitteluohjeiden mukaisesti oikeisiin astioihin. Huomioithan, että väärin lajiteltu jäte on lisäkustannuserä, jonka asukkaat maksavat vuokrissaan. 

Vaaralliset jätteet (kuten akut, paristot, loisteputket, energiansäästölamput, öljyt), vanhat kodinkoneet ja huonekalut sekä isokokoiset jätteet on toimitettava jäteasemille. Myös muuton yhteydessä syntyvä poikkeuksellisen suuri jätemäärä on vietävä jäteasemalle.

Lisätietoa jäteasioista: www.kiertokapula.fi

Energiansäästö

Omilla päätöksillä ja toiminnalla voi vaikuttaa energian kulutukseen. Alle on kerätty muutama huomio ja vinkki energian säästöön.

  • Käytä lämpöä, vettä ja sähköä säästäen.
  • Sopiva huonelämpötila on n. 20 astetta, makuuhuoneessa lämpötila voi olla alempi. Yhden asteen korotus lämpötiloissa tekee 5 % korotuksen lämmityskuluissa.
  • Älä peitä patteria ja termostaattia huonekaluilla tai verhoilla. Pidä patterit myös puhtaina, jotta lämmönluovutus huoneilmaan on mahdollisimman hyvä.
  • Lämmityskaudella tuuleta nopeasti, älä jätä ikkunaa edes raolleen päiväksi.
  • Sammuta kodinkoneet ja laitteet käytön jälkeen, älä jätä laitteita valmiustilaan.
  • Vaihda hehkulamput energiansäästö- tai LED-lampuiksi.
  • Sammuttaa valot sieltä, missä niitä ei tarvita.
  • Sulata pakastin säännöllisesti.
  • Puhdista jääkaapin takaosa säännöllisesti. Puhdistamaton jääkaappi kuluttaa enemmän energiaa ja se nostaa paloriskiä.
  • Hyödynnä uunin ja lieden jälkilämmöt ruoanlaitossa.
  • Pese pyykkiä mieluiten täysinä koneellisina.
  • Kuivata pyykit mahdollisuuksien mukaan ulkona.
  • Ilmoita vuotavasta hanasta tai WC-pöntöstä mahdollisimman nopeasti.

Poismuuttaminen

Vuokrasopimuksen irtisanominen

Vuokrasopimus irtisanotaan aina kirjallisesti. Irtisanomisilmoituksen allekirjoittavat henkilöt, joiden nimiin vuokrasopimus on tehty.

Irtisanomisaika on aina yksi kalenterikuukausi.Irtisanomisilmoituksen löydät Tuusulan kunnan kiinteistöjen verkkosivuilta.

Muuttosiivous ja asuntotarkastus

Asunnon muuttosiivous on tehtävä siten, että uusi asukas voi ottaa asunnon heti käyttöönsä. Asunnossa tehdään vuokrasuhteen päätyttyä asuntotarkastus, jossa todetaan asunnon kunto ja siisteys. Asunnossa tehdään tarvittaessa myös ennakkotarkastus irtisanomisaikana.

Asumisesta johtuva normaali kuluminen otetaan tarkastuksessa huomioon, mutta jos asuntoon esim. jätetty tavaroita, se on siivoamatta, asuntoa on rikottu tai asunnon varustukseen kuuluvia kalusteita puuttuu, peritään kustannukset vakuudesta tai laskutetaan asukkaalta.

Muuttosiivousohje

Keittiö

  • Sulata jää-, viileä- ja pakastekaappi ja puhdista ne huolellisesti. Varo ettei sulatusvedet valu lattialle ja jätä kaappien ovet kunnolla auki. Tarkista, että laitteista on katkaistu virta.
  • Puhdista lieden sisä- ja ulkopinnat ja pese uunipellit ja ritilät.
  • Vedä liesi sekä jääkaappi pois paikoiltaan, puhdista viereisten kaappien seinät, takaseinä ja lattia sekä laitteiden sivut.
  • Puhdista liesituuletin/ilmanvaihtoventtiili rasvasta ja pese liesituulettimen rasvasuodatin.
  • Tyhjennä roska-astiat ja pese ne.
  • Tyhjennä kaapit ja laatikot. Pyyhi ne puhtaaksi sisä- ja ulkopuolelta.
  • Pyyhi vesihana, tiskialtaat ja pöytätasot huolellisesti.
  • Astianpesukoneen poiston jälkeen tulpataan vesi- ja viemäriliitännät. Yhtiö perii syntyneet kustannukset tulppaamattomista liitännöistä asukkaalta.
  • Pese lattia.

 

WC, pesu- ja saunatilat

  • Pese wc-istuin, lattiakaivo ja käsienpesualtaat sekä vesihanat huolellisesti.
  • Puhdista peilikaapit.
  • Astianpesukoneen poiston jälkeen tulpataan vesi- ja viemäriliitännät. Yhtiö perii syntyneet kustannukset tulppaamattomista liitännöistä asukkaalta.
  • Pese seinät, lattiat ja lattiakaivot.
  • Saunan lauteet tulee pestä puhtaaksi, samoinlattia.

Yleisesti

  • Siivoa lattioilta irtonainen lika, pese lattiat ja pyyhi lattialistat.
  • Pyyhi kostealla liinalla kaikki kaapit, hyllyt, väliovet, seinät ja patterit.
  • Puhdista kaikki huoneiston ilmanvaihtoventtiilit. (Älä muuta säätöasentoa.)
  • Pese ikkunat. (Talvella vain sisäpinnat.)
  • Kaikki ruuvit, koukut peilit ym- poistetaan seinä- ja kattopinnoilta.
  • Puuttuvat valaisinkattorasiat tulee asentaa paikoilleen
  • Huoneistoon ei saa jättää mitään tavaroita.
  • Ikkunoita tai parvekkeen ovea ei saa jättää auki asunnosta poistuttaessa, vaan ne on suljettava huolellisesti.

Parvekkeet, piha-alueet ja varastot

  • Tyhjennä ja siivoa parvekkeesi tai asuntoon kuuluva piha-alue.
  • Tyhjennä ja siivoa varastotilasi. Lakaise lattia.


Kierrätys/jätteet

  • Talon jätepisteeseen viedään vain tavallinen kotitalousjäte. Vanmhat kalusteet, patjat yms. ja ongelmajäte on kunkin asukkaan itse toimitettava jäteasemalle.

Poismuuttajan muistilista

Irtisano vuokrasopimus kirjallisesti.

Siivoa asunto muuttosiivousohjeiden mukaisesti.

Palauta kaikki asunnon avaimet.

Irtisano sähkösopimus.

Tee muuttoilmoitus.

Järjestyssäännöt

Asukkaiden viihtyvyyden ja turvallisuuden ylläpitämiseksi Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:llä on lainsäädännön ohella voimassa seuraavat järjestyssäännöt.

1. Yhteiset tilat

Kerrostaloissa ulko-ovet pidetään lukittuina klo 21–07 välisen ajan. Yhteisissä tiloissa on liikuttava meluamatta ja turha oleskelu niissä on kielletty. Yhteiset tilat ja piha-alueet on pidettävä siistinä. Kilpien ja mainosten kiinnittäminen on kielletty.

2. Tupakointi

Tupakointi on sallittu vain tupakkapaikalla. Huoneistoissa, porrashuoneissa, hisseissä ja muissa sisätiloissa sekä lasten leikkipaikoilla tupakointi on kielletty. Savuttomissa taloissa tupakointi on kielletty kokonaan.

3. Jätteet

Talousjätteet on lajiteltava ohjeiden mukaan ja vietävä jäteastioihin. Muiden jätteiden, esimerkiksi huonekalujen ja kodinkoneiden poiskuljettamisesta asukas huolehtii itse.

4. Pysäköinti

Ajoneuvojen pysäköinti on sallittu vain sitä varten varatuilla paikoilla. Pysäköintipaikat on tarkoitettu liikenteessä oleville ajoneuvoille. Hylättyjä tai käytöstä poistettuja ajoneuvoja tai niiden osia ei saa säilyttää kiinteistön alueella. Vieraspaikat on tarkoitettu vierailijoiden tilapäiseen pysäköintiin. Ajoneuvojen peseminen kiinteistön alueella ei ole sallittu. Sähköautojen lataaminen sallittu ainoastaan sähköautojen latauspisteessä.

5. Pesutupa

Pesutupa on tarkoitettu ainoastaan ko. kiinteistön asukkaiden pyykkien pesuun. Mattojen pesu talopesulan tavallisissa koneissa on kielletty. 

6. Tomuttaminen

Mattoja ja vuodevaatteita saa tomuttaa tarkoitukseen varatulla paikalla. Vaatteiden tuulettaminen ja pyykin kuivattaminen on sallittu parvekkeilla vain kaiteiden sisäpuolella.

7. Tavaroiden säilytys

Asukas voi varastoida omia tavaroitaan huoneistolle kuuluvassa irtaimistovarastossa. Paloturvallisuuden vuoksi rappukäytävissä ei saa säilyttää mitään, esim. lastenvaunuja. Ulkoiluvälinevarastossa säilytetään käyttökuntoisia välineitä.

8. Yörauha

Kello 22–07 välisenä aikana on naapureille annettava yörauha. Häiritsevää meteliä ei saa kuulua myöskään muina aikoina.

9. Huoneiston kunnossapito

Huoneistoa on hoidettava huolellisesti. Vesivuodoista, huoneiston vioista tai tuhoeläimistä on viipymättä ilmoitettava huoltoyhtiölle. WC-pönttöön ja muihin viemäreihin ei saa laittaa mitään, mikä saattaa aiheuttaa niiden tukkeutumisen ja vaurioitumisen. Vuokralainen voi tehdä huoneistossa muutostöitä vain, jos on saanut vuokranantajalta kirjallisen luvan.

10. Parveke tai huoneistopiha

Huoneistojen parvekkeet ja huoneistopihat on pidettävä siisteinä eikä niille saa kerätä tavaraa. Huoneistopihan nurmikon ja pensaiden leikkaamisesta ja lumien poistamisesta vastaa asukas. Parvekkeen pesu juoksevalla vedellä on kielletty. Kukka-astiat on sijoitettava kaiteen sisäpuolelle. Luonnonvaraisten eläinten ruokkiminen kielletty yhtiön alueella.

11. Grillaaminen

Parvekkeella grillaaminen kielletty ja avotulen tekeminen on ehdottomasti kielletty kaikkialla kiinteistön alueella.

12. Lemmikit

Huoneistojen ulkopuolella lemmikkieläimet on pidettävä kytkettyinä, eivätkä ne saa häiritä muita asukkaita. Lemmikkieläinten ulkoiluttaminen piha-alueella on kielletty ja lemmikkien jätökset on siivottava välittömästi.

13. Järjestysmääräysten rikkominen

Vuokrasopimuksen tehdessään vuokralainen sitoutuu noudattamaan järjestyssääntöjä sekä ottaa vastuun siitä, että perheenjäsenet ja vieraat noudattavat niitä. Järjestyssääntörikkomuksesta saattaa olla seurauksena vahingonkorvausvelvollisuus tai vuokrasopimuksen purkaminen. Ilmoitathan ilkivallasta tai järjestyshäiriöistä välittömästi poliisille ja vuokranantajalle.

Vastuunjakotaulukot

Alla olevasta vastuunjakotaulukosta voit helposti tarkistaa, mitkä asiat kuuluvat sinun vastuullesi asukkaana, ja mitkä asiat voit ilmoittaa huoltoyhtiölle. Jos taulukossa on vastuuhenkilönä isännöitsijä, niin voit ilmoittaa näistä TuKuKi:n asiakaspalveluun.

Sähkölaitteet

Vastuu

Huoneiston sulakkeet

Asukas

Huoneiston noususulake

Huolto

Sähköjohdot, alkuperäiset

Huolto

Palovaroittimien toimintakunnon tarkistus ja pariston vaihto

Asukas (tarvittaessa vikailmoitus huoltoon)

Kiinteiden valaisimien kuvut ja lamput + lieden, jääkaapin, uunin ja liesituulettimen lamput

Asukas asumisaikana, huolto asukkaan vaihtuessa

Jääkaapin sulavesiaukon puhdistus ja pakastimien sulatus

Asukas

Ovikellon pariston vaihto

Asukas asumisaikana

Valokatkaisijat ja pistorasiat

Huolto

Antenni- ja puhelinpistorasiat

Huolto

Huoneistosaunan kiuas

Huolto

Huoneistosaunan kiuaskivien uusiminen

Huolto

Lämmitys

Vastuu

Lämpöpatterin ilmaus

Huolto

Patteriventtiilin korjaus

Huolto

Lämpöpatterin korjaus

Huolto

Huoneiston lämpötilan mittaus

Huolto

Huoneiston lämpötilan perussäätö

Isännöinti

Ilmanvaihto

Vastuu

Asunnon liesituulettimen asennus tai huolto

Huolto

Poistoventtiilin puhdistus kolmen kuukauden välein

Asukas

Poistoventtiilin korjaus

Huolto

Liesituulettimen rasvasuodattimen puhdistus kolmen kuukauden välein

Asukas

Asuntokohtaiset ja talon ilmastointikoneet

Huolto

Ilmastointihormien puhdistus

Isännöinti

Ilmanvaihtojärjestelmän säätö

Isännöinti

Korvausventtiilien puhdistus keväällä ja syksyllä

Asukas

Asunnon sisäpuoliset pinnoitteet

Vastuu

Kattojen/seinien maalaus

Isännöinti tai asukas isännöinnin luvalla

Lattiapäällysteet

Isännöinti

Piha-alue

Vastuu

Huoneistopihan nurmikko, reunapensaiden sisäpuoli

Asukas

Huoneistokohtaiset istutukset (vain istutuslaatikossa)

Asukas

Piha-aidan ja terassin rakentaminen

Isännöitsijän luvalla

Kivetykset

Isännöitsijän luvalla

Ikkunat ja ovet

Vastuu

Ikkunoiden lasit

Huolto

Ikkunoiden kiinteät tiivisteet

Huolto

Aukipitolaitteet

Huolto

Ikkunapuitteiden ja helojen korjaus

Huolto

Sälekaihtimien väliasennuksena (jätettävä huoneistoon poismuuttaessa)

Asukas

Rullakaihtimet (asennetaan kattoon tai seinään)

Asukas

Verhonpistimet ja -liu'ut

Asukas

Huoneiston ulko-ovet

Huolto

Postiluukku ja ovikello

Huolto

Ulko-oven nimikilpi

Huolto

Lukot, helat

Huolto

Ulko-oven varmuuslukko ja ovisilmä (jätettävä oveen)

Asukas/isännöinti

Avaimet

Vastuu

Lisäavaimet

Asukas/isännöinti tilaa avaimen

Kadonneet avaimet

Asukas/isännöinti tilaa avaimen

Kadonneet avaimet/lukon sarjoitus

Asukas/isännöinti tilaa sarjoituksen

Kiinteät kalusteet

Vastuu

Kaapistot, niiden hyllyt ja helat

Huolto

Vaatenaulakko

Huolto

Peilit/peilikaappi, vakiovarusteet

Huolto

Jääkaapin/pakastimen korjaus

Huolto

Asukkaan itsensä tai edellisen asukkaan hankkima lisälaite
(esim. apk)

Asukas

Liesi, liesikupu

Huolto

Astiankuivauskaapin ritilät

Huolto

Vesi- ja viemärilaitteet

Vastuu

Vesihanan tiivisteet

Huolto

Vesihanan vaihtaminen

Huolto

Astianpesukoneiden liittäminen

Asukas tilaa putkimiehen

Käsisuihkuletkun uusiminen

Huolto

Pesualtaiden tulpat

Asukas

Pesualtaiden, lattiakaivojen ja hajulukkojen puhdistus

Asukas

Viemärin avaus

Huolto

Putkistovuodot

Huolto

WC-laitteet

Huolto

Parvekkeet

Vastuu

Lumenluonti

Asukas

Asukassivut

Näin otat asukassivut käyttöösi

Asukassivut palvelevat sinua asumiseesi liittyvissä asioissa aina kun tarvitset tietoa. Kohdekohtaisilta asukassivuilta löydät mm. tärkeää tietoa juuri omaan asumiseesi liittyen sekä ajankohtaisia yleisiä tiedotteita. Pääset myös tarkastelemaan omia maksutietojasi ja voit jättää palvelupyyntöjä. Lisäksi asukassivuilla on helppo päivittää omat tiedot ajan tasalle.

Rekisteröidy asukassivuille

Asukassivuille täytyy rekisteröityä, kun niitä käyttää ensimmäistä kertaa. Rekisteröityminen tapahtuu ensisijaisesti verkkopankkitunnuksilla. Tämän jälkeen asukassivuille pääsee kirjautumaan omilla tunnuksilla, jotka luodaan rekisteröitymisen yhteydessä. Seuraamalla sivuston ohjeitä rekisteröityminen sujuu helposti. Lopuksi rekisteröityminen täytyy vielä vahvistaa omaan sähköpostiisi tulevan linkin kautta.

Toimi näin:

  1. Mene osoitteeseen https://tuusulankiinteistot-asukassivut.etampuuri.fi
  2. Klikkaa Rekisteröidy käyttäjäksi -painiketta.
  3. Tunnistaudu pankkitunnuksilla
  4. Seuraa sivuston ohjeita
  5. Vahvista rekisteröityminen klikkaamalla sähköpostiisi tulevaa linkkiä
  6. Kirjaudu sisään

Huomioithan, että salasanan pitää olla vähintään kuusi merkkiä pitkä. Lisäksi salasanassa tulee olla vähintään yksi erikoismerkki, yksi numero (0-9) ja yksi iso kirjain (A-Z).

Jos sinulla ei ole verkkopankkitunnuksia käytössä tai rekisteröityminen ei onnistu, ole yhteydessä asiakaspalveluumme: tukuki.asiakaspalvelu@tuusula.fi tai 040 314 3038/Sanna

Mitä asukassivuilta löytyy?

Sivustolta löydät erilaisia osioita, joista jokaisessa on tärkeitä tietoja ja toimintoja.

Tiedottaat-osioon päivitämme juuri sinun omaa kiinteistöäsi koskevia tärkeitä tiedotteita, kuten tietoa remonteista ja asukastapahtumista, kaikkia asukkaitamme koskevia tiedotteita.

Viestit-osion kautta voit lähettää viestejä asiakaspalveluun tai vuokravalvontaan. Viesteihin voi lisätä myös liitetiedostoja.

Ilmoitukset-osiossa voit plusmerkkiä painamalla tehdä mm. vikailmoituksen tai siivouspyynnön.

Oma talous -kohdasta pääset katsomaan omia suorituksiasi ja maksutietojasi. Sieltä löydät tietoa myös voimassaolevista sopimuksistasi.

Dokumentit -kohdasta löydät muun muassa omaa kiinteistöäsi ja asuntoasi koskevia dokumentteja.

Kiinteistön tiedot sekä Yhteystiedot -kohdista näet tärkeää tietoa juuri sinun omaan taloosi liittyen. Täältä sinun on helppo tarkistaa esimerkiksi huoltoyhtiön yhteystiedot.

Kehitämme sivustoa koko ajan palvelemaan asukkaitamme paremmin. Tulevaisuudessa sivuilta tulee löytymään entistä enemmän asukkaille hyödyllistä tietoa ja palveluja.

Päivitä omat yhteystietosi

Kun yhteystietosi kuten puhelinnumero tai sähköpostiosoite muuttuvat, pääset helposti päivittämään ajantasaiset tiedot itse asukassivuilla. Omat tiedot -osion löydät helpoiten vasemmasta yläkulmasta (klikkaamalla ihmishahmoa).

Tärkeitä yhteystietoja

Huoltoyhtiö

Laten KH-Palvelut Oy

puh. 0400 599 895 (arkisin 8-16)

puh. 0400 275 085 (päivystysaika)

huolto@latenpalvelut.fi

  • Huolto palvelee 24/7
  • Vikailmoitukset ja huoltopyynnöt
  • Oven avaukset

HUOM! Ilmoita kiireelliset korjaustarpeet, kuten putkivuodot aina puhelimitse!

Kiireettömän vikailmoituksen voit tehdä myös osoitteessa www.tukuki.fi

Isännöinti

Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy

Ostosraitti 1 (liiketila 1), 04300 Tuusula

puhelinpalvelu ma – pe klo 9.00-14.00

Toimistomme on avoinna vain ajanvarauksella

www.tukuki.fi

tukuki.asiakaspalvelu@tuusula.fi

puh. 040 314 3033 tai 040 314 3038

  • Asunnon haku
  • Vuokra-asiat
  • Maksuasiat
  • Autopaikka- ja saunavaraukset